Työssä lapsikuolemia kohtaaville

KÄPY ry on julkaissut tukipaketit lapsensa menettäneille ja niistä toivotaan olevan myös tukea työssään lapsensa menettäneitä perheitä kohtaaville ihmisille. Osa tukipaketeista on saatavana suomen- ja ruotsinkielisinä.

Tukipaketteja saa tilattua yhdistyksen toimistosta sairaaloihin, neuvoloihin, seurakuntiin, oppilaitoksiin jne. Tukipaketti surutyöstä sisältää tietoa muun muassa lapsensa menettäneiden vanhempien surusta, lasten surusta, isovanhempien surusta ja surusta erilaisissa kuolintilanteissa. Lisäksi siihen on lisätty vanhempien kokemuksia lapsen kuoleman jälkeen ja kirjallisuusluettelo suruun liittyvistä kirjoista. On toivottavaa, että tukipaketti jaetaan kaikille lapsensa menettäneille vanhemmille jo sairaalassa, sillä vanhemmat ovat kokeneet sen tärkeäksi. Tukipaketin sisältöä tulee muokata perheen tilanteen mukaan, poistamalla sieltä ne sisältölehdet, jotka eivät ole sopivia kyseiseen tilanteeseen (esimerkiksi sisarusten suru).

Tukipakettien sisältö on myös tulostettavissa tältä sivustolta. Sisältö on vapaasti lainattavissa, lähde mainittava

Tukipaketti surusta

Tukipaketti perinataalikuolemasta

Tukipaketti kätkytkuolemasta

Tukipaketti uuteen raskauteen lapsen kuoleman jälkeen

 

Selviytymistarinoita


Perheen tarina: Hukkunut leikki-ikäinen


Lue lisää


Toimintaamme tukevat